Cherry blossom tress - checked dress

Cherry blossom tress - checked dress

Checked dress in the middle of CHERRY blossom trees

Cherry blossom trees (1 of 1).jpg

Kevät, kevät ja kevät. Hehkutan jokaisessa postauksessa kevättä, mutta tuntuu että luonto on juuri nyt kauneimmillaan sekä pukeutumiseni pursuaa uusia ideoita. Viime viikkoina pääni olen ollut taas täynnä kaikkia ihania ideoita blogin suhteen, mutta harmillisesti niiden toteuttaminen on jäänyt vähäiseksi muiden kiireiden takia. Koneellani odottaa vaikka kuinka monet kuvat, jota olen ottanut ,mutta en ole ehtinyt kirjoittaa kunnollista postausta niistä tänne blogiin. Julkaisen näitä postauksia tänne sitä mukaan kun ehdin kirjoittelemaan enemmän.

Tänään päiväni on lähtenyt todella hyvin käyntiin ja olen saanut tehokkaasti hyödynnettyä tämän aamupäivän, niin arki askareiden kuin töidenkin suhteen. Nyt vallitsee hyvä fiilis tästä päivästä ja koko tulevasta viikonlopusta. Vietä tällä viikolla vielä lomaa ja kävinkin viime viikonloppuna matkalla Kööpenhaminassa. Osa teistä varmasti tiesikin jo tästä, jos seuraa minua Instagramin puolella. Juhlin myös syntymäpäiviäni tällä viikolla, joten koko viikko mennyt oikein mukavasti. Kuluneen viikon lisäksi yksi kevään koko kohdista on ollut se, kun kävin Roihuvuoren kirsikkapuistossa kävelyllä. Oi kuinka kaunista siellä olikaan. Kaikki puut kukkivat parhaimmillaan vaaleanpunaisina. Puisto oli myös erittäin ruuhkainen, mutta sain onneksi otettua muutaman onnistuneen kuvat asustani. En voisi olla tyytyväisempi näihin kuviin. Minä siirry nyt näissä iloisissa tunnelmissa kohti viikonlopun viettoa.

Ihanaa viikonloppua teillekin rakkaat lukijat!

Cherry blossom trees (1 of 5).jpg
Cherry blossom trees (1 of 16).jpg

Spring, spring, and spring. It feels like I'm mentioning the spring in every post that I write at the moment. I just think that nature is at its most beautiful right now. In recent weeks I had my head full of all the brilliant ideas what to do with the blog, but unfortunately, I haven't had time implementation those due to other tasks. I have taken so many photos, but they are still waiting on my computer. I am going to publish more post as soon as I have time to write more.

Today I had an excellent start to my day. I have already been able to do so much everyday chores, and also task relates to work. I have so good feeling about this day and also about the whole upcoming coming weekend. I`m spending my holiday this week, and last weekend I was in Copenhagen. Some of you certainly knew this already if you follow me on Instagram. I also celebrate my birthday this week, so the whole week has gone really well. In addition to the past week, one of the best things of the spring has been when I walked in Roihuvuori cherry park. Oh, how beautiful the park was. All the trees were blooming so beautifully. The park was also really crowded, but luckily I managed to took some successful pictures of my outfit. I couldn't be more happy with these pictures. Now, happily, I will move towards the weekend and relaxing.

I hope you all have a fantastic weekend, my dear readers!

Cherry blossom trees (6 of 16).jpg
Cherry blossom trees (8 of 16).jpg
Cherry blossom trees (15 of 16).jpg
Cherry blossom trees (16 of 16).jpg

Dress - InWear / Coat - Zara / Shoes - Clarks / Bag - Anna Field