July/August wish list

July/August wish list

July / August wish list

Hui mihin tämä kesä on mennyt, nyt on jo elokuu. Olen paiskinut töitä koko kesän, enkä ole sen enempää ehtinyt nauttimaan lomailusta, viikonloppureissuja lukuun ottamatta. Onneksi kesä ei kuitenkaan vielä ohi ja saamme nauttia kesästä vielä muutaman viikon. Kaiken lisäksi oma lomani on nyt elokuussa. Lomasta haaveillessani ja reissusuunnitelmia pohtiessa, inspiroidun kaikista ihanaista kesämekoista ja rantavaatteista. Mielessäni vaellan mukulakivi katuja, aurinkolasit silmillä, kun kesätuuli heiluttelee mekkoni helmoja ja viilentää ihoani suunnatessani kohti rantaa. Lomalla parasta on helppous ja yksinkertaisuus, ja sen huomaa myös pukeutumisessa.


Olen pitkään jo haaveillut mustasta uimapuvusta, mutta en vieläkään ole löytänyt täydellistä vaikka olen katsellut monia hyviä vaihtoehtoja. H&M ja NAKD on todella hyvä valikoima uimapukuja ympäri vuoden. Uimapuvun päälle on hyvä heittää rannalla tunika. Ihana vaihtoehto löytyi H&M:sta samalla kuin etsin uimapukuja. Musta saattaa kuitenkin kesällä olla hieman kuuma väri vaatteissa, joten valkoinen on oiva vaihtoehto. Itselleni ei ole mitään sen suurempaa kesän merkkiä, kuin valkoinen mekko. Valkoinen kesämekko on vain täydellinen kaiken kanssa ja lähes joka tilanteeseen. Asukokonaisuuden viimeistelee rennot sandaalit ja iso rantahattu.

Huh where this summer has gone, it's August already. I have worked hard all summer, and I haven't had time to enjoy the summer that much except a few weekend trips. However, summer is not over, and we will have time to enjoy the summer for a few more weeks. Plus, my vacation is now in August, yey. As I have been dreaming about my vacation and planning my trip, I have been inspired by all the beautiful summer dresses and beachwear. In my mind, I stroll through the cobblestone streets, sunglasses on my nose as the summer breeze wavers the hem of my dress as I head towards the beach. The best thing about vacation is ease and simplicity, and you also notice it when dressing.

I have long been dreaming of a black swimsuit, but I still have not found the perfect though I've watched many good options. H&M and NAKD have an excellent selection of swimwear all year round. One thing you also need on the beach is something to cover yourself. A fantastic alternative was found at H&M while I was looking for swimwear, perfect black tunic. However, black may be a slightly hot color in summer, so white is a color might be a better choice. For me, there is nothing better in the summertime than a white dress. A white summer dress is just perfect with everything and almost any occasion. The outfit is finished with casual sandals and a big beach hat.

July wish list.jpg